Daitoku-ji ja hyvästit Kiotolle

Viimeinen päivä Kiotossa valkeni harmaana, mutta lämpimänä. Ensimmäistä kertaa aamulla ei kaivannut käsineitä käsiinsä. Harmaa aamu alkoi kuitenkin kirkastua, kun suuntasimme kohti Daitokuji-temppeliä. Tarkoituksena oli vierailla kahdessa eri kivipuutarhassa. Daitokuji-temppelillä on parikymmentä alatemppeliä, joista tärkeimmässä, Daisen-Inissä pääsimme käymään. Harmiksemme kaunista kivipuutarhaa ei saanut kuvata. Koko paikka huokui rauhallisuutta ja siellä, toisin kuin muissa turistikohteissa, sai liikkua rauhassa, ilman suuria väkimääriä. Daitokujin temppelialueella on myös useita edelleen toimivia temppeleitä ja siellä onnistuimme näkemään ensimmäistä kertaa munkkeja. Viikonloppuisin kivipuutarhoissa voi osallistua avoimiin meditaatioryhmiin (hinta 1000 jeniä (n. 8€)/ tunti).






































Daitokujista jatkoimme metrolla Maruyama-Koen -temppelin alueelle, joka tähän aikaan vuodesta on täynnä turisteja. Edes väenpaljous ei saanut tunnelmaa latistumaan, kun osa kirsikkapuista oli jo täydessä kukassaan. Päivästä tuli lopulta lämpimin, mitä tähän asti on koettu. Shidarezakura eli "itkevä kirsikkapuu" keskellä aukiota on kyllä upea näky, vaikkemme päässeetkään näkemään sitä ilta-aikaan, jolloin se on kuulemma häikäisevän kaunis iltavalaistuksessa.













Kirsikkapuiden ihastelun jälkeen kävimme nauttimassa kaiten-sushilounaan, joka jälleen kerran ei pettänyt. Kiotoa halkoo pienempiä ja isompia kanavia, joissa matala vesi virtaa iloisesti pulputtaen.


















Viimeinen päivä lähestyy loppuaan.
Mitä olemme reissusta pitäneet, mitä on jäänyt käteen?
Reissu on ollut erinomaisesti onnistunut. Joka päivälle on ollut sopivasti tekemistä, ja mikäs ollessa, kun rinnalla on maailman parasta seuraa <3. Nähtävyyksiä on tullut kierrettyä ja myös vierailut Kioton ulkopuolella, Himejissä ja Narassa, toivat mukavaa vaihtelua täällä kiertelyyn. Totesimme molemmat, että jos lomaa olisi vielä jäljellä, kannattaisi suunnata johonkin uuteen kohteeseen, kuten Osakaan tai Tokioon, koska Kioto alkaa olla nyt nähty. Sää, vaikka pysyikin kohtalaisen viileänä, viimeistä paria päivää lukuun ottamatta, mahdollisti kuitenkin pitkien kävelyretkien teon ja maisemien ihailun jalkapatikassa. Näimme, koimme, tunsimme paljon, kaikki aistit saivat ravintoa tällä reissulla. Kipinää jäi vielä sen verran, että mielellään tänne nousevan auringon maahan tulee toistamiseenkin.

Mitä jäämme Japanista kaipaamaan?
Eilisessä blogimerkinnässä mietimme japanilaisten asiakaspalvelijoiden hyytymätöntä hymyä. Tämäpäiväisen sushipaikan kassa oli hyvä esimerkki siitä, miten aito hymy voi olla. Hänellä se "nousi" silmiin asti. Paikasta jäi kerralla hyvä mieli. Se, mitä täältä jään kaipaamaan, on ruuan tuoreus. Oli kyse sitten sushista tai muusta ruuasta. Ne tulevat niin tuoreina ja lämpimien ruokien ollessa kyseessä, kuumina pöytään, että suu on vähällä palaa. Ruuat ovat olleet todella herkullisia ja myös japanilainen lämmin keittiö on saanut meidän vatsamme puolelleen.

Täällä Japanissa on ollut sillä tavalla jännittävää kierrellä, että melkein missä tahansa on voinut puhua mitä tahansa. Todennäköisyys sille, että joku ymmärtäisi, mitä puhut, on todella pieni. On voinut ääneen ihmetellä, kummastella tai ihastella, kenenkään pitämättä sitä outona. Se on tavallaan vapauttavaa. Samalla olemme ymmärtäneet, että todennäköisyys sille, että tapaamme kohtaamiamme ihmisiä toiste, on äärimmäisen pieni, ellei olematon. Tavallaan se on myös haikeaa. Polkumme kohtasivat lyhyen hetken, he jatkavat nyt elämäänsä täällä ja me palaamme kotiin.

Suomessa tulen kaipaamaan myös paikallisia juoma-automaatteja. Kahdestakin syystä: a) niitä on lähes joka kulmassa ja b) juomavalikoima on kattava ja edullinen. Ei tarvitse kantaa juomapulloa aina mukana, kun kulmalta löytyy juoma-automaatti, jonka avulla voi tyydyttää niin lämpimän kuin kylmäkin juotavan tarpeensa kohtuulliseen hintaan. Näitä saisi tulla kotomaahankin lisää!












Lämmittävää wc-istuinta tulen todennäköisesti kaipaamaan ainakin mökillä 25 asteen pakkasessa. ;-) Täällä se on lähes jokapäiväinen varuste (poislukien julkiset käymälät).

Valkoisen haikaran linnassa

Lähdimme tänään käymään lännessä, Himejin linnassa, josta tuli vuonna 1992 Unescon maailmanperintökohde. Kyseinen linna on hyvin eräs parhaiten säilyneistä japanilaisista linnoista (rakennettu 1600-luvulla). Linnaa ympäröivät tuhatmetriset muurit ovat jo itsessään vaikuttava näky, saati sitten kauniisti valkoisena hohtava linna. Himejin linna muodostuu yhteensä 83:sta rakennuksesta ja sen valkoisella laastilla peitetyt seinät ovat valmistettu puusta. Valkoisten seiniensä ansiosta Himejin linnaa kutsutaan myös lempinimellä "Valkoisen haikaran linna". Linna on rakennettu kahden pääpilarin varaan, joita tukee 189 muuta, pienempää pilaria. Kyllä japanilaiset rakennustaiteen osaavat!
























Yksi Himejin linnan tärkeimmistä puolustusmekanismeista ovat sen huolellisesti suunnitellut linnapihat, portit ja muurit. Labyrinttimainen rakenne mahdollistaa linnan ihailun monesta eri näkövinkkelistä. Tällöin linnaa oli myös helpompi puolustaa, kun mahdollisten hyökkääjien niskaan oli mahdollista ampua nuolia, kaataa kiehuvan kuumaa vettä tai kiviä. Puolustusvalikoima on monipuolinen, mutta sitä ei ole tarvittu, linnaa kohtaan ei kuitenkaan ole koskaan hyökätty.

Huonojalkaisen kannattaa jättää tämä kohde väliin, koska itse linnan viiteen kerrokseen kiivetään kapeita ja erittäin jyrkkiä portaita pitkin. Linnan sisällä voi käyttää läpsykkäitä, mutta totesimme oman turvallisuutemme vuoksi paremmaksi kulkea sisätiloissa sukkasiltaan. Tällöin ainakin välttyy uhkaavilta kuperkeikoilta jyrkissä portaissa. Kenkien poisottamisen ymmärtää, koska pelkästään se väkimäärä, joka tänään oli yhtä aikaa linnassa vierailemassa kanssamme, olisi jo kuluttanut aikamoiset jäljet vanhoihin puulattioihin. Linnassa ja sitä ympäröivässä puistossa riitti väkeä tungokseen asti, eikä väkeä ainakaan vähentänyt kaunis, aurinkoinen sää. Sää oli lämpimin tähänastisista ja ulkona pärjäsi ensimmäistä kertaa paitasillaan.


















Linnan ympärille levittäytyy vajaan puolen miljoonan asukkaan "perusjapanilainen" kaupunki. Kävimme päivällä syömässä paikallisessa lounaspaikassa. Jälleen saimme mahamme täyteen maistuvaa ruokaa kohtuulliseen hintaan. Nyt, kun kotimaassa on tottunut siihen, että saa syödä savuttomassa paikassa, tupakansavu tuntuu entistäkin ikävämmältä.

Juna näyttää olevan japanilaisille peruskulkuväline. Ne ovat tehokkaita, nopeita, kohtalaisen halpoja ja niitä lähtee jokaiseen ilmansuuntaan 5-15 minuutin välein. Junat on jaettu useampaan eri nopeusluokkaan. Shinkansen eli luotijunat ovat nopeimpia. Matka Kiotosta Tokioon (välimatka reilu 500 km eli sama kuin Helsingistä Ouluun) taittuu reilussa kahdessa tunnissa ja junat saapuvat minuutilleen määränpäähänsä!! Siinä VR:lle haastetta. Rapid Express -junat vastaavat meidän InterCity-juniamme, vaikka ovatkin paikallisjunia. Niitä sukkuloi säännöllisesti kaupunkien välillä kuljettaen tuhansia pieniä japanilaisia paikasta toiseen. Istumapaikkoja löytyy junista enemmän kuin meillä Suomessa, mutta matkustajia on varsinkin ruuhka-aikoihin niin paljon, että istumapaikka on kortilla. Matkalaukkujen kanssa matkustavien kannattaa välttää ruuhka-aikoja. Junat ovat täpösen täynnä ja länsimainen jättiläinen laukkujensa kanssa sekoittaa paikallisliikenteen kokonaan. Hitaimpia ovat Local train -junat. Ne vastaavat meidän paikallisjuniamme ja pysähtyvät joka maitolaiturilla.













Kuljimme tänään Himejiin Rapid Expressillä. Matka kesti n. puolitoista tuntia (kaupunkien välinen välimatka n. 200 km) ja maksoi kahdelta hengeltä yhteensä alle 40 euroa (meno-paluu). Aamulla pääsimme kokemaan ruuhka-ajan ahtauden, onneksemme ilman suurempia laukkuja. Paikallisia ahtaus ei tuntunut häiritsevän ollenkaan. Suunnilleen puolet nuokkuivat istuimillaan/ seisaallaan heräten junan pysähtyessä poisjääntipysäkillään. Tehokkaita tuntuvat nuo japanilaiset olevan myös nukkumisen suhteen. Jos paikalliset eivät nuku julkisissa liikennevälineissä, käpälöivät he kännyköitään tai mp3-soittimiaan koko matkustusajan. Junamatkalla ohitimme maailman pisimmän riippusilmman, 3910-metrisen Akashi Kaikyo -sillan.










Paluumatkalla Himejistä, vastapäisellä penkillä istunut pieni lettipää katseli meitä kovin alta kulmien. Mahtoi pientä tyttöä oudoksuttaa vaaleat jättiläiset toiselta puolen maailmaa.

Palasimme rautatieaseman alla sijaitsevan ostoshelvetin/ paratiisin (riippuen näkövinkkelistä ja/ tai sukupuolesta) kautta takaisin hotellille. Vieri vieressä on erilaisia designputiikkeja, joihin saisi tuhlattua omaisuuden, jos olisi sitä sorttia. Onneksi emme ole :-). Japanilaisten mielestä parasta taustamusiikkia ostoksille on ehdottomasti klassinen.

Shoppailua ja japanilaisia erikoisuuksia

Tänään päätimme pitää "vapaapäivän", onhan sunnuntai. Lähdimme aamusta normaalin aamupalamme (mehua, jogurttia ja kerrosleipää hotellihuoneessa nautittuna) jälkeen kaupungille shoppailemaan. Löysimme haluamamme sushiastiaston kuudelle. Tosin vielä pitää metsästää soijakastikekulhoja ja puikkojen pidikkeitä, koska niitä emme onnistuneet vielä löytämään. Myös toivotut tuliaiset tuli löydettyä. Ostimme myös paikallista suklaata, joka ainakin ensimaistelun perusteella on aika samaa tavaraa kuin länsimaissa. Shopatessa tuli nälkä ja sen saimme hyvin ja kohtuullisen edullisesti tyydytettyä kaiten sushi -paikassa. Lounaalle hintaa tuli noin 14 euroa, joka on noin puolet vähemmän, mitä vastaava sushiannos Suomessa maksaisi.

Shoppailun jälkeen kävimme kiertelemässä Gionin alueella, joka on tunnettua geisha/ maiko-aluetta, mutta olimme liikkeellä vähän väärään aikaan ja emme sitten nähneet kumpiakaan. Paras aika bongata geishoja ja maikoja on ilta, jolloin he ovat joko menossa tapaamisiin tai tulossa niistä.






























Hotellille palasimme jokivartta pitkin. Matkaamme piristivät kymmenet sorsat, muutama haikara ja haukkakin laskeutui läheiselle "särkälle" varisten kiusattavaksi. Jos on sananlaskuun uskominen, niin kesään ei ole päivääkään. Pääskyt ovat palanneet ja paikallinen västäräkkikin jahtasi innoissaan jokivarren pikku ötököitä.


















Tältä päivältä ei juuri enempää tarinaa, mutta sen sijaan ajattelin keskittyä muutamiin paikallisiin erikoisuuksiin, joihin on tullut kiinnitetyä reissussa huomioita:

1. Liikennevalot
Paikallinen liikennenäkymä on aika erilainen kuin Suomessa. Paikalliset liikennevalot ovat autojen osalta vaakasuorassa. Jalankulkijoiden liikennevalot ovat puna-vihreä ja pystysuorassa, kuten länsimaissakin, mutta niiden ääni on aivan erilainen. Tiettyyn suuntaan olevat jalanlkulkijoiden liikennevalot "kukkuvat" kuin käki ja toiset päästävät samanlaista ääntä kuin mitä tintit varoittaessaan jostakin.













2. Juotava ja syötävä
Japani on täynnänsä automaatteja, josta saa ostaa juotavaa (kuumaa ja kylmää). Jos et ole ennen ostanut valitsemaasi juomaa, et voi olla lainkaan varma, mitä laite sylkäisee ulos mahastaan. Meillekin on sattunut muutama huti, ja olemme saaneet sellaista juotavaa, joka kelpaa lähinnä viemärin täytteeksi. Automaattien kahvi ja tee ovat maidollisia versioita, ja todella makeita, mutta silti juomakelpoisia. Kaupasta saa kohtuullisen edullisesti esim. jogurtteja, jotka ovat myös makeita, mutta hyvän makuisia. Esim. mustikkajogurtti on oikesti mustikkajogurttia, marjoja löytyy tuplasti sen verran, mitä Valion jogurtista tänä päivänä löytyy.

















3. Kulkupelit
Täällä pelataan pitkälti automaattien kanssa, kun haluaa liikkua julkisilla liikennevälineillä paikasta toiseen. Ensin ostetaan lippu automaatista, sitten sen syötetään laitteeseen, että päästään laiturialueelle. Tällöin pitää muistaa ottaa lippu myös automaatista mukaan, jotta määränpäässä pääsee laiturialueelta ulos. Yhtään lippua ei saa muistoksi, kun laiturialueelta poistuttaessa ahnas automaatti syö lipun joka kerta. Metroon mennessä on lattiaan maalattu linjoja, johon vaunuun astuvat menevät jo laiturialueella jonoon, ja jonomuodostelmassa myös sisään vaunuun. Sama juttu toimii junien kanssa.













Kun expressjuna saapuu asemalle, samoin tein siivoojat hyökkäävät sisään junaan ja laittavat vaunun ovelle narun, joka estää sisäänpääsyn. Kun he ovat saaneet urakkansa valmiiksi, kääntyvät penkit siten, ettei kenenkään tarvitse istua selkä menosuuntaan päin. Sitten porukka pääsee sisään. Siivoojat jäävät huiskuttamaan laiturille, kun juna lähtee. Paikallinen konnari tulee tarkastamaan liput. Ensin hän kumartaa, kulkee vaunun päästä päähän mutisten jotakin, sitten palaa vaunun alkuun ja alkaa tarkastaa lippuja. Tämä siis jokaisen vaunun kohdalla erikseen.

Kaduilla kulkee pääasiassa kotimaisia autoja. Ne tuntuvat olevan jotenkin typistettyjä versioita, tuntuu, että autojen pituudesta on hävinnyt jonnekin puolet konepellillistä. Autoja näkyy, mutta yllättävän vähän huomioiden sen, että olemme miljoonakaupungissa. Autot ovat täällä suhteessa kalliimpia kuin länsimaissa. Siksi hyvin paljon täällä kuljetaan polkupyörillä, joita tuntuu suhahtelevan ohi jalkakäytävillä niin, että heikkohermoista alkaisi pelottaa. Varoitusäänenä tuntuu toimivan todella lujaa kitisevät jarrut. Paikalliset suosivat myös moottoroituja kaksipyöräisiä kulkupelejä, jotka ovat varmasti oivia liikkumisvälineitä joskus kapeillakin kaduilla.















4. Asiakasystävällisyys
Täällä hymyillään kaikkialla. En tiedä, kuinka aitoa hymy joka kerta on. Asiakasta tunnutaan kunnioittavan. Eräässäkin pakettiautossa luki jotenkin tähän tapaan: "Tärkein tehtävämme on tehdä asiakas tyytyväiseksi. Toimikaamme siis niin." Hyvä asenne, josta suomalaisilla niin kutsutuilla asiakaspalvelijoilla olisi paljon opittavaa. Myös hotellissa saa olla vähän väliä kumartelemassa, kun asiakaspalvelijoita vilistää ohi. Eilisiltana, kun täällä oli todella paljon uusia hotelliasiakkaita, oli erikseen hotellivirkailija tilaamassa hissejä asiakkaille. Myös käytösohjeita jaellaan mm. juna-asemilla.













5. "Helvetinluolat"
Kävimme tänään vilkaisemassa japanilaista peliluolaa. Nimesin sen heti helvetinluolaksi, koska en ole ikinä käynyt yhtä karmaisevan levottomassa paikassa, jossa vilkkuvälkkyvalot aiheuttavat ei-epileptikollekin päänsärkyä, musiikki soi niin lujalla, että tuntuu, että korvat halkeavat ja tupakan savu leijailee mukana vielä ulostullessa. En ymmärrä, miten tuollaisessa paikassa tuntuvat paikalliset aikuiset (30 - 50 v.) miehet viihtyvän. Jos kotona on tuon hirveämpää, niin kovin on ankeasti asiat...

6. Hotellierikoisuudet
Hotellihuone siivotaan luonnollisesti joka päivä meidän ollessamme kaupungilla. Ilmeisesti siivoojaa ihmetyttää meidän tapamme levittä vaatteemme toiselle sängylle ja nukkua yhdessä toisessa (120 cm) leveässä sängyssä. Ensimmäisinä päivinä yöpukuni oli siististi taiteltuna sängyn päällä, samoin osa vaatteista. Nyt siivoojamme on jo antanut periksi, ja siivoaa pelkästään sängyn eli laittaa peiton paikoilleen. Samalla, kun siivooja käy huoneessa, on hän esim. pessyt mukana olevat omat shampanjalasimme. Hän myös taittelee wc-paperirullan päät siististi kolmioiksi, samoin suihkuverho on aina tietyllä tavalla taiteltu siivoojan käytyä huoneessa. Paikallinen sänky on todella jämäkkä, ja jos on yhtään huono selkä/ lonkat, ei sängyssä voi olla mikään ilo nukkua. Jos pidät pehmeästä tyynystä, ota tällöin mukaasi omasi, jos suuntaat Japaniin. Hotellissa saat suunnilleen kiven "pehmoisen" tyynyksi kutsutun kappaleen pääsi alle. Tyynyn alaosa on täytetty muovirouheella (kyllä, muovilla) ja päälliosassa on höyheniä. Ei todellakaan mikään miellyttävä elämys. Peitto sen sijaan ajaa asiansa, samoin säädettävä ilmastointi.

Nara, vanha pääkaupunki

Aamu valkeni kauniina, joskin viileähkönä. Lähdimme metrolla kohti päärautatieasemaa, josta lähdimme kohti entistä pääkaupunkia (vuodesta 710 vuoteen 784) Naraa. Paikka on kuuluisa Unescon maailmanperintökohde. Junassa huomasimme olevamme kulkupelissä, joka ei ajakaan Naraan asti, joten vaihdoimme matkalla toiseen junaan, Joyossa. Matka paikallisjunalla meni leppoisasti ja samalla oli kiva ihailla ohi vilistäviä maisemia. Mitä kauemmas ehdimme Kiotosta, sitä maaseutumaisemmiksi maisemat kävivät. Ihmetystä herätti "naisvaunu", jollainen junasta löytyi. Ihmeisesti ko. vaunuissa on turvallista naisten matkustaa ilta-aikaan. Löytyipä matkan varrelta paikallinen Inarikin.





















Kun pääsimme Naraan, kävimme turisti-infossa, josta saimme erinomaisen hyvän kartan (jossa myös opasteet hyvin selkeästi englanniksi). Infon työntekijä piirsi kartalle punakynällä reitin, jonka varrella kaikki kuuluisimmat nähtävyydet olivat. Kaikki olivat kävelymatkan päässä asemalta, joten päätimme kiertää lenkin kävellen, vaikka olisi kohteesta toiseen päässyt turistibussillakin. Kiertoreitti alkoi Kolmen tarinan pagodasta, Kofukuji-temppelistä vieden viereiseen Viiden tarinan pagodaan. Pagodien luona oli muutama kirsikkapuu valtoimenaan kukkia, joista myös paikalliset tuntuivat olevan yhtä innoissaan kuin mekin. Kofujiku-temppelissä oli meneillään jokin seremonia, josta saimme napattua kuvan.

























Kansallismuseon edessä oli kaunis vesiallas, jonka edessä emme voineet olla törmäämättä erääseen Naran symboliin, (valkohäntä)peuraan, joita riitti koko loppukierroksen ajan joka paikassa. Puistossa tosiaan peuroja piisasi, etenkin turistien ympärillä. Ihmiset nimittäin ostivat kojuilta keksejä syötettäviksi. Kun söit, peura tuli hakemaan syötävää. Kun istuit puiston penkillä, peura tuli norkoilemaan lähelle. Kun otit hörpyn juomapullosta, oli peura näykkimässä takin helmasta. Kun pysähdyit hetkeksi kuvaamaan tai vain ihailemaan maisemia, ympärilläsi oli hetkessä lauma kärkkäitä peuroja. Huh!
















Puistosta suuntasimme kohti Todaiji-temppeliä, joka oli massiivisen kokonsa vuoksi komea nähtävyys. Temppeli on palanut kahdesti ja nyt koossa oleva rakennus on vuodelta 1709. Temppeli on myös maailman suurin puinen rakennus. Temppelin portteja vartioi varsin pelottavan näköiset patsaat.












Kukkulan laelta löytyi Nigatsu-do Hall sekä Sangatsu-do Hall, joissa oli todella paljon lyhtyjä ja kivipaasia. Pronssisia lyhtyjä on tuhat ja kivisiä noin 2000. Kerran vuodessa ne sytetään. Se mahtaa olla sykähdyttävä näky! Kukkulan alta löytyi kauniita lampia, joiden rannalla paikalliset taiteilijat maalasivat taulujaan.


















Matkalla keskustaan alkoi nälkä kurnia vatsaa. Päädyimme lounastamaan pieneen paikkaan, jossa olimme hetken aikaa talon ainoat asukkaat. Ruoka tilattiin jälleen muovikopioita osoittamalla ja valinnat osoittautuivatkin varsin maistuviksi. Hintaa lounaalle kertyi 1300 jeniä eli noin 10 euroa. Ei paha hinta. Matkalla juna-asemalle pysähdyimme yhdessä vaatekaupassa. Kuten arvata saattaa, löysi alennuksessa ollut tunika uuden omistajan.














Takaisin Kiotoon pääsimme suoralla paikallisjunalla. Päädyimme rautatieasemalle ilmeiseen ruuhka-aikaan, koska tungos ja väenpaljous oli sen mukainen. Piti pitää silmät tiukasti matkakumppanissa kiinni, ettei tämä väenpaljoudessa päässyt hukkumaan tungokseen.

Kotimatkalla kävimme vielä ostoksilla. Mikko löysi haluamaansa viskiä ja minä yritin valita umeshu-hyllystä (jossa oli noin 15 eri vaihtoehtoa) jotakin pulloa kotiinviemisiksi. Oli vaikea valita, kun ei yhtään tiennyt, millaista tuotetta pullon sisältä löytyy. Maistelun perusteella hiukan kirsikkainen, mutta
herkullinen.

Sushia ja kultaa

Aamusella kävelimme Nijon juna-asemalle, jossa ihmettelimme japaninkielistä junalippuautomaattia. Pienten kommervenkkien jälkeen saimme ostettua liput, vaikka lippujärjestelmä onkin looginen. Jokaisella asemalla on lippuautomaatteja, joista voi ostaa matkaan oikeuttavan lipun. Hinta määräytyy määränpään mukaan. Määränpäätä voi kesken matkaa vaihtaa, sillä jokaisella asemalla on 'Fare adjustment' -kone, jossa voi korjata ostamansa lipun oikean hintaiseksi. Liput saatuamme suunnistimme porteille, jotka ahnaasti imaisevat-sylkäisevät liput päästäen matkustajat laiturialueelle.













Nousimme junaan, vaikkemme olleetkaan aivan varmoja, istummeko oikeassa junassa. Suunta sen sijaan oli selvä. Päädyimme oikealle asemalle, Sagano Arashiyaman asemalle, jota ympäröi lukuisat temppelit. Kävimme pyörähtämässä mm. Tenryiji-temppelin pihamaalla. Sitten suuntasimme kohti supervihreää bambukujaa kohti, joka oli vehreydessään kaunis.


















Bambukuja päättyi pienelle lammelle, missä paikallinen laulurastas laulaa kuikerteli kauniisti paikallisen merimetson kalastellessa onnistuneesti lounastaan.

Ostimme aamulla hotellista päivän bussiliput (500 jeniä = n. 4€/ hlö), jolla voi huristella pitkin kaupunkia bussilla koko päivän ajan. Hyppäsimme päivällä bussiin ja ajelimme ainoina länsimaalaisina kohti seuraavaa kohdettamme. Bussit ovat siitä hauskoja, että kyytiin kiivetään takaovesta ja poistutaan kuskin vierestä, jolloin näytetään matkaan oikeuttavaa lippua tai maksetaan kuljettu matka. Kuulutukset ovat sekä paikallisella kielellä, että englanniksi, että tietää, missä jäädä pois. Huom. Ja Japanissahan on vasemmanpuoleinen liikenne.

Ryoanji-temppeli tuli kuitattua nopealla visiitillä, kun suuntasimme kohti päivän pääkohdettamme, Kinkakuji-temppeliä (Kultainen temppeli). Paikka oli todella kaunis ja vaikka paikallisia riitti melkein riesaksi asti, ei se voinut pilata elämystä, joka koostui kaunista maisemasta, erittäin siististi huollettuista kasviasetelmista ja rauhaisasta lammesta, jossa eli mm. karppeja ja haikara.













Lammen haikaran juhaföhrmäinen rentous oli oikeastaan huvittavaa. Lintu seisoa tapitti paikallaan tuijottaen tuimasti ohi käveleviä turisteja kulmiensa alta. Hymyn häivääkään ei ollut linnun nokasta havaittavissa :-)

Tässä vaiheessa alkoi jo nälkä kurnia. Onneksi huomasimme lähettyvillä olevan Kaiten Sushi -paikan, jossa saa valita haluamansa sushit ohi ajelevalta liukuhihnavyöltä.
Oli aikamoinen elämys, ja sushi oli taatusti tuoretta. Taustalla soiva klassinen musiikki hukkui paikallisten välillä kovaääniseenkin puheensorinaan. Mutta herkkua oli, vaikka vähän ihmettelimmekin aluksi sushien tilaukseen käytettävää ohjainpaneelia. Saimme syödäksemme ja puolella siitä hinnasta, jonka vastaava annos olisi kotimaassa maksanut.
























Vatsa täynnä oli hyvä suunnata kohti seuraavaa bussipysäkkiä. Suuntasimme kohti Kyoto Handicraft Centeriä, josta kuulemma saa kaiken mahdollisen, mitä Japanista voi keksiä tuoda tuliaisiksi. No, olihan siellä tarjolla yhtä sun toista, mutta meidän matkaamme aika erikoisesta "tavaratalosta" ei tarttunut mitään.

Aurinko on tehnyt tehtävänsä, kasvot punoittavat ja kihelmöivät. Auringon polttavuus ei vain tunnu, kun kohtalaisen viileä tuuli puhaltaa päivällä ulkona kulkiessa, eikä sää itsestään kovin lämpimältä tunnu.

Nyt päätämme iltaa kera kuplivan... <3

Kävelyä ja punoittavia kasvoja

Tämä aamu alkoi yllättävän myöhään, heräsimme vasta puoli yhdentoista aikaan. No, tulipa nukuttua matkaväsymys pois. Verhot avattuamme havaitsimme ulkona olevan täydellisen kauniin auringonpaisteen. Päätimme lähteä kävellen kiertämään nähtävyyksiä. Ensin kävelimme yli Kamo-joen Kiomizudera-temppeliin. Sen valtavat puurakennelmat tekivät suuren vaikutelman.


















Näimme siellä myös maikoja, jotka tuntuivat olevan yhden sun toisen valokuvauksen kohteena. Välillä ropsahti vettä, mutta pian keli kuitenkin kirkastui. Kävimme matkalla Filosofien polulle Chion-Inin temppelissä, jonka suuri portti oli varsin vaikuttava näky.










Kiamizuderalta lähdimme kohti pohjoista, Filosofien polkua ja Hopeista paviljonkia (tunnettu myös nimellä Ginkakuji Temple) kohti. Filosofien polku on varsin viehättävä pieni kuja, joka kulkee pitkin pientä kanavaa. Kirsikankukat eivät vielä ole aivan parhaassa kukassaan, syynä viime päivien kohtuullisen viileä sää. Muutama puu oli kuitenkin upeassa loistossa, ja näiden ympärillä kävi aikamoinen kuhina jo paikallisten napatessa niistä kuvia kännykkäkameroillaan. Voimme vain kuvitella, miten upealta maisema mahtaisikaan näyttää, kun polun ylle kaartuvat puut ovat täynnänsä herkän vaaleanpunaisia kirsikkapuun kukkia. Varsin romanttinen paikka <3













Matkalla tutustuimme paikalliseen herkkuun, vähän niin kuin lettutaikinasta tehty munkki, jonka sisällä oli jotakin pavuista tms. tehty hillomainen mössö. Mielenkiintoinen, maistuva tuttavuus tämäkin.

Hopeinen paviljonki oli näkemisen arvoinen, vaikka kävely sinne alkoikin jo kivistää kantapäitä. Upeat hiekka-asetelmat, kaunis, herkkä puutarha kauniine vesialtaineen teki vaikutuksen. Koko paikka huokui rauhallisuutta, vaikka ympärillä riitti koko ajan aikamoinen rykelmä paikallisia
alkuasukkaita.





























Temppelissä maistoimme jotakin leväjuomaa ja matkalta erehdyimme ostamaan jotakin kylmää teejuomaa. Emme voi suositella kumpakaan. Ei todellakaan hivele meidän makuhermojamme. Samoin hotellissa oleva vihreä tee tuoksuu enemmän käyneelle kananmunalle kuin teelle ja maku, no, se on vähintäänkin mielekiintoinen.

Päästyämme ulos Hopeisesta paviljongista, päätimme kävellä takaisin keskustaan. Kun pääsimme keskusta-alueelle, kivistys jaloissa alkoi jo muuttua kivuksi. Olihan takana jo lähemmäs kymmenen kilometrin lenkki. Löysimme ostoskadulta mielenkiintoisen näköisen pikkuisen ruokapaikan, jonka edustan oli paikallinen nuoriso valloittanut (= hyvä merkki). Saimme tilattua annoksen ja eteen tupsahti yhdeksän kappaletta paistettuja riisipalleroita,
joiden sisällä oli mustekalapalluroita. Herkullista paikallista pikaruokaa. Vatsan saatua täytettä, kävimme vielä paikallisessa ruokakaupassa hakemassa iltapalaksi nuudeleita sekä suklaa- ja juustokakkua. (Tosi japanilaista, tiedän!!) hotellihuoneesta kun löytyy vedenkeitin, niin saimme nuudelit keitettyä ja nautittua. Nyt alkaa päivän rasitus jo vähän painaa. Jaloissa lukuisat ja lukuisat portaat, joita Kiotossa tuntuu riittävän, tuntuvat kyllä. Maha täynnä alkaa väsy vähän painaa. Kasvot punoittavat paitsi onnesta, mutta myös siitä kauniista auringonpaisteesta, josta saimme tänään myös nauttia. Mielenkiinnolla odotan tulevia päiviä.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäinen päivä nousevan auringon maassa takana. Alku ei alkanut lupaavasti, kun heti lentokentällä (Suomen päässä) järjestelmä ei ensiksi meinannut huolia passiani. No, asia saatiin kuntoon. Lento meni yllättävänkin rauhallisesti. Ei mitään ilmakuoppia tai muutakaan. En saanut juurikaan nukuttua yhdeksän tunnin lennon aikana ja tämän päivän ajan olo on ollut aika nuuttunut. Oloa ei ole yhtään auttanut perin kolea sää. Aurinko on tosin vähän vilahdellut ja lupaillut hiukan lämpimämmästä kelistä, mutta muutoin täällä on ollut melkein yhtä kylmää kuin ryssän helvetissä.

Lento vei meidät Osakaan, josta tulimme ensin junalla Kiotoon ja hotellille pääsimme kätevästi metrolla. Hotellimme on siisti, moderni ja huoneemme yllättävän tilava. Huoneessa on kaksi 120 cm levyistä sänkyä. Luulen, että honeymoonlaiset pärjäävät kyllä yhdelläkin ;-) On tullut tutustuttua mm. japanilaisen hygianialaitoksen erikoisuuksiin mm. suihkuttavine wc-pönttöineen, jossa on nappuloita aivan liikaa tällaiselle humanistille :-)














Asetuttuamme aloillemme, kävimme kahteen otteeseen kaupungilla. Ihmettelemässä japanilaista shoppailu- ja ruokakulttuuria. Kävimme mm. Tiimarin tyyppisessä kaupassa, jossa muutaman minuutin aikana oli mennä hermot. Sitä on vaikea näin sanoin kuvata, mutta pienessä liikkeessä soi todennäköisesti viidessä eri pisteessä eri musiikki ja volumetaso kaikissa oli todella korkea. Lisäksi valot vilkkuivat paikoin ärsyttävästi, onneksi kummallakaan meistä ei ole taipumusta epileptisiin kohtauksiin. Musiikin kakofoniaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Kävimme kahteen otteeseen nauttimassa japanilaisesta gastronomiasta. Täällä kun ei tiedä, mitä tilaa. Tekstit ovat yleensä vain japaniksi ja jos hyvin käy, on ruokalistassa kuvat tai ravintolan ikkunassa näyteannokset. Silti on aina yllätys, mitä lautaselle päätyy. Tähän mennessä suussa sulavaa, en ole eläissänyt syönyt yhtä hyvin mediumiksi paistettua lihaa kuin täällä.
Innolla odotan, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan, kaikkien aistien osalta. <3